Juon kahvia monta kertaa päivässä, sillä koen, että arkioloissakin kahvinjuonti on juhlahetki. Kiireessä hörpittynä, tai sitten kylmettyneenä kupissaan, kahvi on hyvää. Kotioloissa keitän aamulla pannullisen kahvia, ja päivän mittaan sitä nautiskelen.
"Kylmä kahvi kaunistaa" -juttuihin minulla on usko mennyt aikoja sitten, mutta jäähtynyt kahvi on todellista herkkuani. Niin kiirettä ei saa olla koskaan, ettenkö ehtisi kaataa kahvia kuppiin, vaikka en sitä sitten saman tien voi juodaankaan. En karsasta myöskään edellisestä päivästä jäänyttä kahvia, ellei ole suodatinkahvi ole seisonut keittimessä pitkään ennen jäähtymistään.
Työkavereillani on riittänyt ihmettelemistä omituisten tapojeni suhteen. Muutaman kerran sentään joku on osannut ihanasti yllättää, ja kahvihuoneessa on ollut minua odottamassa kupillinen valmiiksi jäähtynyttä kahvia. Tällaiset yllätykset, jos mitkä, saavat arjenauringon loistamaan.
Kommentit