(Lähes kuvaton postaus)

Oi, kun täällä Lapissa on hiljaista - kuulee omat ajatuksensakin.

Luonto nukkuu lumipeitteen alla. Lunta on tullut eilen taas lisää; ja tulee kai vielä tänäänkin.

Tuntuu niin oudolta. Ei ihme, että joistakin ihmisistä tämä hiljaisuus tuntuu jopa ahdistavalta. Mutta kyllä tähän varmaan  tottuu, ja siitä voi nauttiakin. Ulkona kuuluu vain autojen äänet ja jostain kaukaa koirien haukuntaa.

Lintuja on paljon ruokailemassa, mutta ne ovat vaitonaisia näin talvella, sillä ne keskittyvät vain syömiseen.

(kuva marraskuulta)

Kauriit piipahtavat ruokakaukalollaan, hiljaisesti nekin. Ne ovat arkoja eläimiä, ja loikkivat karkuun heti kuullessaan pienenkin epäilyttävän äänen. Yritämme olla huomaamattomia ja istahdamme portaille odottelemaan niitä. Ehkä osaamme olla hiljaa tarpeeksi kauan, jotta kuulemme, juttelevatko ne keskenään vai rouskuttavatko ne vaan ruokanappuloitaan ja niille  pilkottuja  omena- ja  porkkanakuutioita. - Yksi valkoinen porokin yrittää päästä syömään kauriiden sapuskoja, mutta hätistelemme sen kyllä pois aina, kun se tulee näkyviin. Toivottavasti poron omistaja tulisi pian hakemaan omansa pois, sillä tänne se ei todellakaan kuulu.

Sisällä seinäkello raksuttaa tasaiseen tahtiinsa. Hiljaista on, ja kiireetöntä. Pohjoisen ihmisillä on selvästi leppoisampi elämisen tahti kuin etelässä. Minnekkä olisikaan kiire - valmiissa maailmassa.