1284124749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Nyt on käyty taas viikon ruokaostoksilla. Tapanani on ostaa viikon ostokset kerrallaan, jottei tarvitse jatkuvasti juosta kaupassa. Suosin lähikauppaamme, jotta saisimme pitää sen. Hyvin harvoin käyn keskustassa, enkä ainakaan ellei ole muutakin asiaa sinnepäin. Joskin esim. maito maksaa tässä lähellä ehkä pari senttiä enemmän kuin kylillä, mutta taas vastaavasti bensakuluja säästyy.

Ruokakassini täyttyy pääosin hyvistä kotimaisista peruselintarvikkeista, sillä pidän yksinkertaisesta itsetehdystä ruoasta. Pakastimesta löytyy sitten täydennystä marjojen, sienten ja vihannesten muodossa. Yrttejä kasvatan itse ja kuivatan ne. - Jos lähellä olisi tori, aivan varmasti olisin siellä vakioasiakas.

Olin eilen Helsingissä Puhdasta ruokaa Suomesta -seminaarissa, ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että pitääksemme tuotannon työpaikat ja omavaraisuusasteemme, meidän kaikkien tulisi ostaa enemmän kotimaista ruokaa.

Kotimaisuus ei saa olla kilpailutuskriteerinä julkisissa hankinnoissa (koulut, armeija, ym. laitokset), mutta EU-direktiivi ei estä jättämästä osaa hankinnoista kilpailutuksen ulkopuolelle, ja hankkia ne sitten lähituottajilta. - Erityisen hämmästynyt olin siitä, että kotimaisen kalan kulutus laitoksissa (ja kodeissakin) on niin pientä. Yli 80 % tarjotusta kalasta on ulkomaista pakastekalaa, osin jopa uhanalaista tai muuten ympäristömittareilla mitattuna epäekologista.

Kasvavat lapset tarvitsevat täysipainoista ja terveellistä ruokaa. Raha kuitenkin ratkaisee useimmiten sen, mitä heille tarjotaan. Koulu- ja päiväkotiruokailun kilpailutuksessa voittaa useimmin pelkästään halvin hinta. Isot keskuskeittiöt ostavat isoja eriä, usein vielä ulkomaisia tuotteita, sillä lähituottaja ei pysty tarjoamaan pysyvästi niin suuria eriä. Järvenrantakoulun ruokatarjontaan ei siis kuulu järvikala, vaan halvimpana, kaukana tuotettu pakastekala. - Tehostetuista hygieniavaatimuksista mainittiin esimerkkinä porkkanaraasteet, jotka tarjolle tuotaessa ovat kuivia mauttomia kuituraasteita, sillä raaste joudutaan pesemään kolmeen kertaan ja säilytyskin voi kestää päiväkausia.

Illan seminaarin jälkeen ajatukseni muotoutuivat kysymysten muotoon. - Kuinka laitosruokailuihin saataisiin kilpailutuksen kriteeriksi hinnan rinnalle myös tuoreus ja maku? Ja onko keskitetty ruoanvalmistus loppujen lopuksi kuitenkaan halvin ja laadukkain vaihtoehto? Noudatetaanko Suomessa jo liiankin tarkasti hygieniavaatimuksia, jonka seurauksena ruoka menettää luonnollisen arominsa ja ravintosisältönsä, ja lisäksi pientuottajien mahdollisuudet tarjota kotimaista ruokaa loppuu? Miten maukkaat kuoriperunat saataisiin takaisin laitosruokailuun?  jne. jne.


Päättäjille faktatietoa hankintakilpailuihin, sillä onneksi kelkan suunnan voi kääntää, vaikka prosessi onkin hidas! Kotioloissa taas jokainen perhe voi ratkaista itse suuntansa, helposti ja ilman byrokratiaa. - Kotona valmistettu ruoka ja yhdessä syöty perheateria on vain nykyisin valitettavan harvinaista; perheateria -käsitekin mielletään hampurilaispaikkoihin liittyväksi.