Tämänkertainen sana : EDELLISVUOTINEN
Viime vuonna koronapandemian alettua oli tempaus, jossa laitettiin nalleja ikkunalle ohikulkijoiden bongattavaksi. Valitettavasti korona-aika vain jatkuu ja jatkuu... :(
Siksipä nalleni on katsellut tuossa keittiön ikkunassa jo puolitoista vuotta, eikä loppua näy. Siinä se nyt sitten saa tarkkailla elämänmenoa pihamaalla ja tiellä. Kesäisin sitä ei pihan ulkopuolelta voi nähdä pensaiden peittäessä näkymän, mutta muina aikoina joku voi nähdä sen ikkunassamme vilkuttelemassa.
Tämä koronakoranus on osoittanut olevansa todella sitkeä virus. Taitaakin kulua pitkä aika ennenkuin se saadaan edes jollain tavalla kuriin. Monet huutavat valtakunnan hallitusta apuun sen torjumisessa, mutta kyllähän hallituksenkin keinot ovat rajalliset, jos kansalaiset eivät itse ala ottaa vastuuta sen hillitsemisessä. Minusta on onkin alkanut vaikuttaa siltä, että nykyisin ihmiset vaatisivat kaikessa mieluimmin muiden toimenpiteitä ja päätöksiä, jotta he itse tekisivät jotain asioiden eteen. Kuitenkin loppujen lopuksi parhaiten asiat sujuisivat, jos jokainen kantaisi ihan itse oman vastuunsa itsestään ja toisista; huolimatta siitä, onko siihen annettu ainuttakaan määräystä tai lakia.
Edellisvuotinen koronapandemian alku toi elämäämme uusia käytäntöjä, joista luultavasti osa jää pysyväisesti käyttöön pitkiksi ajoiksi. Käsienpesun tärkeys korostui, maskin käyttö yleistyi ja turvavälit tulivat tutuiksi. Viime vuoden alussa saimme kokoontua isoissa porukoissa, mutta yli vuoden ajan olemme olleet lähes täysin eristyksissä noudattaen kokoontumisrajoituksia. Nyt kun rajoituksia on höllätty, erityisesti nuoret aikuiset ovat "koronaväsymyksessään" innostuneet kokoontumaan festareille yms. - ja tuloksena on taas karusti nousevat koronatartuntamäärät. Maskit ja turvavälit on "unohdettu", vaikka juuri nyt ne olisivat erittäinkin tärkeitä. Onneksi rokotustahti on nyt melko hyvä, jotta yhä useampi saa edes jonkunlaista suojaa koronaa vastaan.
Meiltä vaaditaan nyt kärsivällisyyttä ja vastuunkantoa. - Voimia siis kaikille meille tässä taistelussa!!! Pysytään terveinä!
Kommentit