Tämän viikon sana on GALLERIA
Mietin pitkään, miten saisin kehiteltyä sanallisen tarinan sanasta, josta mieleeni tulee ensisijaisesti myytävät taulut ja taideteokset.
Olen keräillyt innokkaasti (liiankin innokkaasti!) kaikenlaisia tavaroita kotiini. Ikkunalaudat ovat täynnä mm. erilaisia enkelihahmoja, nalleja, puuveistoksia ja lasiesineitä, lisäksi seiniä koristavat erilaiset taulut. Nuorempana Helsingissä asuessani kiertelin usein erilaisissa gallerioissa, joista silloin tällöin aina joku teos huuteli päästäkseen mukaani. Oma kukkaroni saneli sitten sen, onnistuinko välttämään kiusauksen; maailma on nimittäin täynnä mitä ihanimpia tauluja ja taideteoksia. Joskus joku teos jäi vaivaamaan, mutta kun seuraavan kerran menin sitä katsomaan, olin itse asiassa iloinen, jos sen kohdalla lukikin jo 'MYYTY'. Ainoastaan yhden kerran on oikeasti jäänyt harmittamaan, etten tarttunut tilaisuuteen ajoissa, sillä sen kauniin taulun taidemaalari on nykyisin erittäin kuuluisa ja arvostettu.
Nyt periaatteessa voisin pitää täällä kodissammekin myyntigalleriaa, sillä olen hankkinut useimmat esineet sitä silmälläpitäen, että niiden arvo tulee jossain vaiheessa nousemaan. Siksipä olen yrittänyt olla kiintymättä liiaksi lähes kaikkeen taiteeseen, mitä täältä nyt löytyy. Tällä hetkellä ei vaan ole otollinen aika myydä.
"Aika tavaran kaupittelee.", sanoo vanha sananlasku. Nyt minulla onkin mieluummin luopumisen kuin lisähankintojen aika. Siksipä tässä iässä onkin parasta pitää kukkaro piilossa kaikissa myyntinäyttelyissä kuljeskellessaan. :D
Kommentit