neulepiiriss%C3%A4.jpg

Eilen oli minun vuoroni päästä seuramaan Lyylin kahvilan käsityöpiirin touhuja. Kylläpä siellä puikot suihkivat sukkaa, huivia, sun muuta,  ja monenmoista juttua piisasi. Porukalla näytti olevan tosi hauskaa yhdessä. Oli kivaa olla mukana.

joulupulla.jpg

Päivän keittona olleen siskonmakkarasopan tuoksu oli houkutteleva, ja ne talossa leivotut pullat, tortut ja kakut olivat tosi herkullisia. Ei ole mikään ihme, että tuo Iso tonttu, joka on oikea herkkusuu, haluaa piipahtaa kahvilan leipomossa tuon tuostakin, eikä enää edes ajattele itse leipovansa. Nytkin joulutortut ja taatelikakku näyttivät vievän suorastaan kielen mennessään. Lisäksi hänellä näköjään on kahvilassa paljon tuttuja, joten mukavahan siellä on käydä.

Lyylin kahvilaa kutsutaan Riihikallion kotoisaksi olohuoneeksi, eikä suotta; sellaiselta se  vaikuttaakin.

joululimppu.jpg

Kotiin toimme tällä kertaa sieltä rusinaisen joululimpun, joka taitaa olla jo kolmas limppu viikon sisällä. Eilisellä iltapalalla syötiin monta siivua leipää kuuman mustikkasopan kanssa.

Kyllä olisi mukava, jos useampi herkkusuu löytäisi nuo tämän pikkuleipomon herkkuleivät, joiden veroisia ei kaupoista löydy. Pikkukorvani kuulivat, että paljon leipiä jää monina päivinä myymättä asiakkaitten puutteen vuoksi. - Saisimmekohan me tontut tehtyä leipomoa tunnetummaksi? Pitäisiköhän meidän tonttujen laittaa maistiaispöytä jonnekin? Tai viedä iso kyltti uuteen juuri valmistuneeseen kiertoliittymään? Ainakin yksi juttu onnistuu meiltäkin; laitamme nimittäin tuon toiveen joulupukin listaan.

mustikkakeitto.jpg

Tänään kahvilassa on tavallista juhlallisempi tunnelma, kun torstaikahvittelijat kokoontuvat klo 14. itsenäisyyspäivän merkeissä. Paikalle on tulossa myös "presidenttipari", ja pormestarikin aikoo kunnioittaa tapahtumaa läsnäolollaan.

Me pikkutontut jäämme kotiin tänään, mutta Iso tonttu lähtee kahvikaveriksi Torstaikahveille.
 

Mukavaista torstakia kaikille!

toivottaa Pikkuveli