1628879.jpg

Löysin kirpputorilta vanhaan malliin tehdyn vuoden 1999 kalenterin. Nyt siitä sitten riittää leikkelemistä, ja saan kuvista oivaa materiaalia kortteihin. - Ihana löytö!

Minulla on paljon vanhoja kirpputoreilta hankittuja postikortteja, mutta niitä en raaski laittaa uusiokäyttöön, sillä ne tuntuvat kantavan sisällään niin paljon muistoja ja elämää. Ehkä joskus joutessani lajittelen ne aihepiireittäin tai muuten, tai luovutan jollekin niiden arvon ymmärtävälle keräilijälle.

----------------------------------------------

edit illalla :

No niin, tällainen kolea päivä oli onnenomiaan sisäpuuhasteluun. Leikkelin melkein kaikki kukkakuvat irti kalenterista ja pari valmista korttiakin sain valmiiksi. Mikäli liimaa olisi ollut enemmän, olisi valmistunut useampikin kortti. (Huomenna on siis mentävä kauppaan ainakin liimaostoksille.). Kuvassa ei näy kimallus, jonka sain aikaan hilekynsilakalla. Isommassa kortissa on alustana jouluamarylliksen ympärillä ollut kullanvärinen kuitukangas. Pääsiäiskukkien mukana muuten tuli tummanvihreää ja kevätjuhlakukissa hopeinen, ruskea ja vaaleanvihreä kuitukangaspalanen. Ne ovat odottelemassa uusiokäyttöä myös.

1631472.jpg