Viikon sana: IDEA
Hyvästä mielikuvituksesta ja vilkkaasta ajatuksenkulusta on paljon hyötyä ja helpotusta. Omassa elämässänikin siitä on paljon esimerkkejä. Ideat pursuavat päässäni, eikä niitä kaikkia ehdi edes loppuun asti miettiä, saati toteuttaa niitä. Itse asiassa ongelmat ja haasteet vain innostavat minua keksimään uusia reittejä, luovimaan ja ratkaisemaan ne.
Minulle itselleni iltamyöhä ja alkuyö ovat kaikkein luovinta aikaa. Silloin yleensä keksin parhaat ideat ja ongelmanratkaisut. Myös uni on tehokas ongelmanratkaisija. Opiskeluaikana tapanani oli illalla viimeiseksi selata nopeasti tenttikirjaa, ja aamulla tentissä kaikki sujui näkömuistin voimalla. Joskus asetan ihan tietoisesti yöunelle tehtäväksi selvittää joku kiperä kysymys, ja ihme kumma, aamulla ratkaisu onkin mielessä.
Koska askartelu ja kädentyöt ovat minulle rakkaita asioita, ja saan niihinkin uusia toteutusideoita iltojen ja öiden aikana. Usein hyvä mielikuvitukseni on myös auttanut jopa miesväkeä (Hmm...) heidän miettiessään jotain ongelmaa vaikkapa rakentelupuuhissaan. Silloin totean vain, että olen kyllä vaan lastentarhanopettaja, enkä insinööri, mutta tekisin kyllä tuon asian toisin; 'noin ja noin'. Fysiikan lakien ymmärtämiselläkin on oma osuutensa. - Ihmeellisintä onkin ollut, että minun ideani ovatkin kelvanneet, ja osoittautuneet jopa toteuttamiskelpoisiksi.
Olen kiitollinen päässäni oleilevasta ideapankista, joka on pelastanut minut monessa tilanteessa, ja tarjonnut uusia reittejä asioiden hoitamiseen. Joten ... eiku uusia ideoita kohti!
Kommentit