Tämän juustokakun ohjeen sain työtutultani (poimittu kuulemma joskus jostain lehdestä). Kakku on aika suuritöinen, mutta palkitsee vaivan. Tein kakun gluteenittomana, joten käytin gluteenittomia pipareita.
POHJA:
50 g voita
100 g pipareita (gluteeniton)
Sulata voi ja hienonna piparit, sekoita ja painele muruseos tiiviiksi kerrokseksi irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi.
TÄYTE:
5-6 liivatelehteä
3 munaa
1 1/4 dl sokeria
250 g mascarpone -tuorejuustoa (tai muuta maustamatonta tuorejuustoa)
5 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
2 dl luumusosetta
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 10 min. Erota sillä aikaa valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, ja lisää joukkoon tuorejuusto.
Vaahdota erillisessä astiassa valkuaiset, ja kolmannessa astiassa kerma. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Liuota liivatelehdet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä, ja yhdistä liuenneet liivatelehdet tuorejuustomassaan, lisää kermavaahto ja nostele valkuaisvaahto varovasti joukkoon.
Jaa massa kahteen osaan. Lisää toiseen sulatettu valkosuklaa ja toiseen luumusose. Laita vuokaan ensin luumusosemassa ja päällimmäiseksi valkosuklainen seos.
Anna hyytyä noin puoli vuorokautta.
Kommentit