Sateinen sää pakotti siirtämään eilen yhdistyksemme puutarhajuhlan sisätiloihin. Tunnelmaan se ei kuitenkaan vaikuttanut.
 
Tällaiset verkostotapaamiset ovat tärkeitä, sillä useamman ihmisen mietteet ja ajatukset antavat laajemman perspektiivin  asioille. Naisjoukossa puhetta yleensä piisaa, ja hyvässä ja rakentavassa hengessä keskustellen tavoitteisiin saadaan selkeyttä ja  monipuolisuutta. - Eilisen illan aikana paransimme maailmaa paljon, ainakin paikallisesti ajatellen. Omat suunnitelmanikin saivat potkua ja vahvistusta. Erityisen paljon työtä näyttää nyt riittävän avoimen ja reilun ilmapiirin luomisessa paikallispolitiikkaan. Toivottavasti se ei jää vain unelmaksi. Tarvitaan lisää yhteistyötaitoisia ja asioihin paneutuvia ihmisiä.

1659628.jpg  1659637.jpg

Totuuden nimessä on kerrottava, että teimmehän me muutakin kuin keskustelimme. Nimittäin ruokapöydän herkut tekivät kauppansa. Tarjolla oli katkarapu- ja kasvistäytteisiä lettuja salaatin ja patongin kera, jälkiruokana jäätelöä suklaakastikkeessa