Kunnon pakkastalvi on tuonut pöytään myös kunnon talviruoat. Viime aikoina olenkin valmistanut tuhteja keittoja ja kastikkeita. Juurekset ja sipulit ovat nyt halpoja ja herkullisia. Itse pidän erityisesti punajuuresta, ja siitä olen laittanut vatkulia yhdessä pekonin tai soijarouheen kanssa. Borssikeittoakin keitin viikolla ison kattilallisen. Pidän kunnon lihakeitosta, ja pitkästä aikaa sain keittää todella hyvää luulihakeittoa, jollaista voi nykyään vain harvoin saada. Kaupoissa myytävät lihat täällä eteläisessä Suomessa tuppaavat olemaan luuttomia, mutta pohjoisesta sitä vielä löytää.
Leipää tulee leivottua myös paljon. Joskus syksyllä löysin jostain blogista ohjeen kotitekoiseen näkkäriin. Sen jälkeen olen soveltanut muistamaani aina kaapista kulloinkin löytyvien tarvikkeiden mukaan. Taikinan sekoitan 7 dl:aan vettä (oli alkuperäisessä ohjeessa), ja siihen lisään suolaa, hiutaleita tai mysliä, erilaisia siemeniä ja pikkuisen jauhoja, ja lopuksi hieman öljyä. Paistoaika on suunnilleen 45 minuuttia. Kaksi pellillistä näkkäriä hupenee vauhdilla, sillä se vain on niin hyvää.
Gluteenittomaan taikinaan sekoitan perunakuitua, auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, seesamin- tai hampun siemeniä, gluteenitonta hedelmämysliä ja tattarijauhoa.
Kommentit