On taas paukkeitten aika. Pikkukoirammekin on peloissaan jokaisesta vihellyksestä ja paukkeesta, jotka kuuluvat ulkoa. Tulipalovaaran vuoksi on valvottava myös rakennuksia palavien rakettien räiskyessä mihin sattuu.
Olen iloinen, että ilotulitus on rajattu tiettyyn ajankohtaan, joskin rakettien myyntikin tulisi rajata olemaan lähempänä h-hetkeä. Kaikki pikkupojat (?) eivät millään malta odottaa ja olla paukuttelematta "saalistaan". - Heti kun ilotulitusraketteja alettiin myydä, ensimmäiset innokkaat rätkivät niitä jo taivaalle.
Kunpa näkisi rakettien ampujat yhtä innokkaina roskienkerääjinä kuin ovat sotkijoina; omien jälkien siivoamisenhan tulisi olla itsestään selvää. Mutta niin ei näytä olevan, sillä muut saavat korjata jäljet.
Keskitetty ja turvallinen ampumapaikka ja vaikkapa tietyt rakettien lähettäjät, tulisi taajama-alueella olla selviö. Nyt raketteja sinkoilee holtittomasti ristiin rastiin mistä sattuu, ja useinkaan ns. juhlatuulella olevat, alkoholin vaikutuksen alaiset ampujat eivät turvallisuusasioilla päätään vaivaa. - "Ilotulitusrahastoon" kuntalaisilta kerättävillä varoilla voisi saada aikaan näyttävät ilotulitukset, eli raketteja ei ostettaisikaan kaupasta kassikaupalla, vaan samalla rahamäärällä ne hankittaisiin keskitetysti ja myös laukaistaisiin turvallisesti. Verorahoja ei ilotulituksiin tule käyttää.
Lienen tätimäinen ilonpilaaja, mutta järjen käyttö on sallittua, ja jopa suotavaa - juhlittaessakin.
maanantai, 29. joulukuu 2008
Kommentit