Kävin aamusella keräämässä viimeiset vatut, ja samalla poimin  viinimarjoja ja karviaisiakin. Kannua täyttäessä iski inspiraatio leipoa niistä sekamarjapiirakka. Kävin eilen ensivierailulla Mantelin Kakkuja -blogissa, ja ajattelin kokeilla siellä olevaa puolukkapiirakkareseptiä. Hyvä piirakkapohja  siitä tulikin! Vaniljakastikkeen kanssa tarjoan herkkua tänään.

1251026831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Olen oppinut käyttämään uunia tehokkaasti, joten samoilla lämmityksillä paistoin pannarinkin.

1251026882_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tein myös vuokaruokaa pihalta ja ruokakaapista löytämistäni tarvikkeista. Tämmöistä tuli tällä kertaa:

1251026858_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pihallamme kasvanut valkoinen kesäkurpitsa sai toimia suunnanantajana. "Itketin" suolalla kesäkurpitsaviipaleet talouspaperin päällä ennen vuokaan laittamista. Lisäsin kukkakaalin paloja, herkkusieniä, pieniä nauriskuutioita ja paprikaa. Mausteeksi  Italiasta tuomaani yrttisekoitetta ja tuoretta persiljaa. Munamaidon tein ruokakermasta, maidosta ja kananmunista, ja maustoin sen kahdella reilulla ruokalusikallisella piparjuurituorejuustoa. Pinnalle ripottelin runsaasti juustoraastetta. Annoin ruoan muhia uunissa tunti 15 minuuttia.