Eilen marjakuusenoksista väsäämäni kranssi
Ulkona alkoi jo heti aamusta näkyä sen verran paljon talventulon merkkejä, että päätin pysytellä koko päivän sisällä. Piipahdin aamupäivällä ulkona vain täydentämässä lintujen ruokinta-automaattia ja kuvaamassa pari otosta. - On luksusta saada nauttia hitaasta heräämisestä ja rauhallisesta päivän aloituksesta!
Päivän mittaan lumisade yltyi ja tuiskulunta alkoikin kertyä muutama sentti.
Pieniä ja isoja lintuja olikin pihallamme suurin joukoin tankkaamassa ravintoa. Eilen kävin ostamassa kuukauden ruokatarvikkeet linnuille, mutta vielä pitäisi jostain hankittua kauraa. Omenaa riittää vielä puissa, mutta marja-aroniapensaat on poimittu putipuhtaiksi jo. - Yksi peippo ja mustapääkerttu sinnittelevät vielä täällä, mutta toivon mukaan ne tajuavat pikapikaa lennellä etelämmäksi kylmän talvemme ajaksi.
Tänään tutkiskelin amaryllisten ja hyasinttien sipuleiden tilaa tiskikaapin uumenissa. Hyasintit olivat nostaneet silmunsa sipulista, joten istutin ne ruukkuihin, peittelin ne hupuilla ja vein viileään juurtumaan - ja odottelemaan joulukuuta. Amaryllisten kanssa ei taida olla kiirettä, sillä elonmerkkejä niissä ei näkynyt.
Kommentit