Tämän elokuun päivät ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä. Olen nauttinutkin niistä täysin siemauksin.
Sääennustukset povaavat säätilan muuttuvan radikaalisti lähipäivinä. Siis tulossa on kuitenkin ilmeisesti vain normaaleja loppukesän säitä. Kesääpä se silti vielä on; minun mielestäni ainakin.
Eilen aloittelin pihan valmistelua syksyä varten, mutta pienet ystäväiseni sanoivat, että vielä on liian aikaista. :) - Uskon niin, sillä punarintapariskunta ja mustarastaat ilmoittivat selkeästi olevansa vielä pesimispuuhissa. Miksi siis paljastaisin vihollisille niiden salaiset pesäpaikat. Siksipä siirrän suosiolla pihan siistimishommat myöhemmäksi.
Marjat on kerätty, salaatit syöty (uusia on vielä varttumassa), sekä yrttejä kuivattu ja pakastettu. Auringonkukat ja syysasterit aloittelevat kukintaansa. - Perunoista ja sipuleista ei tullut satoa, sillä myyrät pitivät puolensa, omenat popsittiin oravien toimesta suoraan puusta, samoin kuin pähkinät.
Ajatuksissa on jo myös ensi kevät ja kesä. Siksipä suunnittelen syysistuksia. Kahtena talvena rusakot ovat syöneet syyshortensiani, ja tänä kesänä se ei enää edes yrittänyt versoa. Ostanpa taas uuden taimen , sillä todellakin haluaisin sen kasvavan pihassamme. Mietin vain kuumeisesti, millä suojaisin sen myyrien ja pupujen hampailta.
Kommentit