kaulus.jpg

Moikka!


Joulun tunnelmaan kuuluu oleellisesti musiikki. Meillä onkin nyt joulukuun ajan ollut radio soimassa hyvin usein.

On mukavaa, että joululaulujen soitto alkaa ajoissa, eli adventista alkaen. Koska jouluista musiikkia voi kuunnella usealta radiokanavalta, vaihtelun vuoksi kuuntelemani kanavatkin vaihtuvat. Ainakin Jouluradion kanavalla toistuvat liian usein samat kappaleet, ja Radio Aallon kepeät ja pääosin englanninkieliset laulut kyllästyttävät ennen pitkää.  Radio Classicin soittamaa harrasta ja rauhallista musiikkia jaksaa kuunnella yhtäsoittoa kaikkein pisimpään. Uudet joululaulut kiinnostavat myös.

Eilisiltana tuli Radio Suomesta tosi kiintoisa konsertti, jossa aikaisemmin yleisöltä pyydetyistä jouluisista runoista ja tarinoista artistit olivat tehneet joululauluja.  Mukana tuossa Espoosta lähetetystä konsertissa esiintymässä olivat Paula Koivuniemi, Arja Saijonmaa, Antti Ketonen, Kyösti Mäkimattila, Aste, Irina ja Mira Luoti. Joulunpyhinä samainen taltioitu konsertti esitetään myös televisiossa. - Saattaapa hyvinkin olla, että joku noista uusista lauluista jää elämään pitemmäksikin aikaa. Ainakin itse ihastuin kahteen puhuttelevien tarinoiden pohjalta syntyneeseen joululauluun.

Meillä olisi hyllyssä monta joulu-CD:tä, mutta kun olohuoneen soitin ei enää toimi, ja takkahuone on varattu television katselulle, ei sinnekään pääse kuuntelemaan. Olohuoneessamme on kaksi pianoa (akustinen ja sähköinen); niinpä on tullut pitkästä aikaa mieleen, että jospa terästäisin sormimuistiani ja yrittäisin itse soittaa joululauluja. Tosin ainakin alkuun sallisin yleisöksi vain pikkukoirulimme ja tonttuset, koska edellisistä pianonpimputuksistani taitaa olla ainakin neljä vuotta. :D

Musiikillista joulunodotusta!

- Aulikki