neulepiiril%C3%A4inen.jpg

Tervehdys!

Tervetuloa seuraamaan matkaamme jouluun! <3
Olen Milli, ja tulin aloittamaan tämanvuotisen joulukalenterin täällä blogissa.

Minulla on ollut ilo seurata jouluvalmisteluja jo pitemmän aikaa, sillä koska olen pieni, pääsen huomaamatta pujahtamaan kasseihin ja siten seikkailemaan Ison tontun kanssa.

Olen vieraillut pari kertaa Lyylin kahvilan käsityöpiirissä seuraamassa, ja saanut huomata, kuinka hyvä mieli syntyy. Piiriläisten puikoista ja koukuista on syntynyt kaikenmoisia lahjoja lähelle ja kauas.

Brother Christmas sai marraskuun lopussa piiriläisiltä jo toisen ison huivilahjoituksen tänä vuonna jaettavaksi kotimaan vanhuksille.

toinen%20er%C3%A4.jpg

 

Joulun lapsi -keräykseen kertyi myös laatikkokaupalla lahjoituksia. Täältä meidän tuvasta lähti muutama neule ja iso kassi sisältäen leluja, kyniä, kynäkoteloita, hammasharjoja, hiusharjoja, tarroja, ...

joulun%20lapsi%20ker%C3%A4ys.jpg

 

Kahvilassa sain kuulla, että siellä kerätään ennen joulua pieniä herkkulahjoja ja lahjakortteja jaettavaksi Riihikallion palvelukeskuksen asukkaille. - Täällä meidän Tonttujen kotitalossa on aherrettu joulukortit näihin kaikkiin 140 kassiin sujautettavaksi. Menemme sitten joulun alla kassien täyttötalkoisiin, kuten teimme viime vuonnakin.

kortteja2.jpg

kortteja1.jpg

Tonttujen touhut ovat mukavia, ja niistä saa hyvän olon itselleenkin.

Näin joulun alla näkyy olevan liikkeellä paljon hyvänmielentonttusia, mutta olisi tärkeää, että muistettaisiin auttaa ja touhuta vaikka ihan ympäri vuoden.

 "Oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen!"

ajattelee Milli-tonttu