Nyt syttyy valot tuhannet ...
Kuvassa kynttilät lähtövalmiina ystäväni "tehtaalla". - Paikkakuntamme yhdistysten eilisissä myyjäisissä oli tarjolla näiden kynttilöiden lisäksi jos jonkinlaista joulutarjontaa. Erityisen ilolla panin merkille nuorten osuuden myyjäistarjonnassa; oli leivottu ja tehty erilaisia kädentöitä. - Harmi, etten ehtinyt kierrellä juurikaan muissa myyntipöydissä, kun omat kiireeni rajoittivat osuuttani yhdistyksemme arpajaismyynnissäkin neljästä tunnista vain kahteen.
Myyjäisissä on aina oma läheisyyden tunnelmansa. Siellä ostaja kohtaa tuotteet ja niiden tekijän, joten ostaminen on samalla vuorovaikutustilanne ja tuotekin saa henkilökohtaisemman leiman. Hyväntekeväisyys on myös yksi joulun perusarvoista, joten on ymmärrettävää, että juuri joulun alla ihmisten kukkaronnyörit avautuvat helpommin näihin tarkoituksiin. Samallahan tulevat lahjahankinnatkin hoidettua.
Myyjäisemme olivat isossa, aika kalseassakin jumppasalissa, ja tuollaisen tilan jouluisen tunnelman luominen on todella haastavaa. Mutta ehkäpä sitä joskus kannattaisi yrittää, vaikka valojen avulla, sillä tunnelmallisuus on hyvä keino houkutella väkeä paikalle.

Kommentit